Lähihoitaja Rajalan resepti alakuloon

Metsässä kävely on todella rentouttavaa. Parhaimillaan se on, kun syksyiseen metsään ottaa kameran mukaan ja etsimällä etsii kuvattavaa. Erityissääntönä on se, että jos hengästyttää tai tulee hiki, on mennyt liian lujaa. Alakuloa ei karisteta kovalla vauhdilla vaan leppoisella humpsuttelulla.

Alla otteita tämän aamuisesta.

Kuvausapulainen.

Aamukastetta lehtikuusen neulasissa

Jäkälää kuusen oksalla,

Kuvausapulainen etsii lisää kuvattavaa.

Makrokuva tammen taimesta.

Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kolo.

Läheinen pelto on kynnetty ja aamu-usvassa se on jo melkein sadunomainen.

Taikinamarjaa.

Männiäisten koloja.

Metsäpolkua.

Sammalikkoa.

Kauneutta.

Herkullisen värinen sieni. :)

Haavanlehti varvikossa.

Syksy on tullut.

Kauneutta.

Tammen taimi on ihmeen sitkeä.

Pikku tatti mättäällä (sekä kuvausrekvisiittaa taustalla)

Luonnosta löytyy uskomattomia asetelmia, ihan luontoäidin tekemänä.

Ketunleipää.

Kuvausrekvisiitat paluu matkalla rentoutuneina ja virkistyneinä.

Syyspuuhia puutarhassa

Pakko se on myöntää että syksy sieltä tulla tömisteli. Keväällä kaverin hartaudella meidän pihaan istuttamat juurekset ovat valmiita kerättäväksi. Joku voisi olla sitä mieltä että puutarhaa olisi voinut pöyhiä ja hypystellä pitkin kesää mutta tämä kesä meni nyt näin. Keväällä siis kanankakkaa maahan, siemenet perään ja kesän aikana kasteltiin kun oli tarvis. Nyt avasin aidan ja lähdin oikein katsomaan mitä siellä oli. Toki aidan takaa on haettu mansikkaa, raparperiä, ruohosipulia sekä käyty nyhtämässä silloin tällöin muutama innokas voikukan alku pois mutta juurikaspenkkiin ei ole koskettu.

Puutaha kesän jäljiltä.

Pöyhiminen aloitettu

Täältä niitä porkkanoita nostettiin.

Kukkapenkki tehtiin kaadetun katajan paikalle jo viime kesänä. Silloin laitoin siihen tomaattia tai paprikaan jotka olin saanut kaverilta. Niistä ei silloin tullut satoa mutta olihan ne kivan näköisiä.

Tänä vuonna heittelin multaan sikin sokin vanhoja siemeniä pussista ja melkoinen puska siitä tuli. Siemenissä oli ainakin kesäharson, punapellavan, kesämalvikin ja punaisen ruiskukan siemeniä. Parhaimmassa kukka loistossaan se oli upea, nyt se näyttää vain vähän hassulta. 

Tuon kukkapenkin ajatus vähän hakee vielä muotoaan. En osaa päättää laitanko siihen perennoja, yksi vuotisia kukkia vai kasvimaalta kamalasti tilaa vievän raparperin. Tosin voihan laittaa sinne ensi vuonna yhtä ja jos huomaan ettei se oikein toimi niin vaihtaa. Luulen että päätän laittaa sinne ensi vuonna mitä tahansa niin sekin on vain kokeilu joka osoittautuu joko hyväksi tai huonoksi. Onneksi puutarha on sellainen taiteilijan paletti jossa ei voi peruuttamattomasti mokata vaan aina voi kaivaa ja ruopsuttaa ja upeaa jälkeä syntyy. Joka vuosi on puutarhassa täyden uuden alku. Ensi kevät on ainakin turvattu, koska heitin kukkapenkin villiintyneiden korsien sekaan tulppaanin ja narsissin sipuleita.

Villiintynyt kukkapenkki

Satoa. Säälittävän vähän, säälittävän pientä mutta niin hyvää.

Ensi kevättä innolla odottaessani taidan huolehtia puutarhan hyville talviteloille, että saan satoa ensi vuonnakin.

Laihdutusleikkausko?

Vielä 9 kk sitten painoin 110 kg. Paino oli hiipinyt vyötärölle ja vatsanseudulle kuin varkain. En pysty rehellisesti sanomaan koska olen painanut minkäkin verran. Jos pitää muistella, kerron aina painaneeni paljon. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Opiskelujeni aikana painoin noin 70-80 kiloa. Häissämme painoin noin 90 kiloa. Muutamia vuosia sitten on jäänyt pieni hämärä muistijälki siitä kun paino lipui "komeasti" yli 100 kilon.

Viime aikoina, elämän muutoksen alussa, olen yrittänyt kovasti miettiä miksi olen ylipainoinen. Miksi olen tankannut enemmän kaloreita kuin olen kuluttanut? Seli-selejä on helppo löytää mutta todellinen syy on vielä hämärän peitossa. 
En ole koskaan pitänyt itseäni tunnesyöjänä tai lohtusyöjänä. Kuitenkin syvimpien masennuksen vuosien ainaka paino on kertynyt hitaasti mutta varmasti. Kun masenuksen verho siirtyi, onnistuin pysäyttämään nousun ja pitämään painon jämptisti korkeintaan siinä 110 kilossa. Muutaman vuoden painoa hallinneena, eli samassa pitäneenä, olen kasvanut henkisesti siihen mittaan, että onnistun painoa pudottamaan. 
Yksi seli-seli, mikä on hyvin yleinen on se, että jos ihmistä on kohdeltu jollain tavoin kaltoin hän jatkaa tuota itsensä kaltoinkohtelua. Tämäkään ei ole ihan yksiselitteinen, on monia ihmisiä jotka tuntevat kokeneensa vääryyttä menneisyydessään mutta eivät kaikki ole sairaalloisen ylipainoisia. Jokin tekijä senkin laukaisee. Sen toki huomasin avioliiton alussa, että odotin mieheltäni samanlaista kohtelua itselleni kun olin aiemmin kokenut ja olinkin lopulta ihan shokissa kun en kuullutkaan loputonta tuomiota ja oman epäonnistumiseni julistamista vaan loputtoman kannustavaa palautetta ja kaiken positiiviseksi kääntävää elämän asennetta. Ilman Ollia olisin varmasti vieläkin syvemmällä masennuksen suossa jos olisin enää edes elossa.

Miksi omaa itseään on niin helppo inhota ja rangaista välinpitämättömyydellä kun ei itsensä rakastaminenkaan kohtuutonta vaadi?

Painon pudotus on ennen kaikkea henkistä työtä. Jos asia on "kierossa" korvien välissä, ei pysyvää tulosta synny. Jos näkee itsessään vain vikoja ja epäonnistumisia, itsensä rakastaminen on todella vaikeaa. 
En ajatellut elämäntapojani itseni rankaisemisena ja itseinhona ennen kuin pääsin todella alkuun tässä painon pudottamisessa. Mitä muuta ylensyöminen ja liikkumattomuus kuitenkaan on? Ei ole raketti-tiedettä, että ylipaino johtaa sairauksiin ja muihin ongelmiin. Minut havahdutti se, että lääkärin mukaan olin pienen askeleen päässä maksakirroosista ja diabeteksen puhkeamisesta. Kyllä, maksakirroosin, kuulemma, voi saada myös ilman alkoholia. Reilu ylipaino on yhtä raskasta maksalle kun alkoholismi. Diabeteksen riskin olin koko ajan tiennyt, jo sukurasitteen vuoksi mutta vaikka olin käynyt useissa sokerirasitustesteissä ei se tuntunut kuitenkaan niin todelliselta uhalta. Ja toisaalta ajattelin että kyllähän sitä diabeteksen kanssa elää muutkin. Miten tyhmä ajatus. Laihdutusleikkausta olin pitänyt oikotienä onneen ja ottanut niistä selvääkin. Onneksi ne on niin kalliitta teettää yksityisellä, että ainoa vaihtoehto on kunnallinen terveydenhuolto. Lapsettomuuspolikliniikalta ehdotettiin lähetettä laihdutusleikkausarvioon ja lähdin innoissani. TAYS suorittaa vain vatsalaukun ohitusleikkausta ja se olisi muuttanut elämäni ihan totaalisesti loppuelämäkseni. Alla oleva teksti on kopioitu Seinäjoen keskussairaalan potilasohjeesta. Tuo kappale on vain kuvaamassa leikkauksen jälkeistä tilannetta.

Leikkaus aiheuttaa erittäin suuria muutoksia ruokailukäyttäytymiseen. Lihavuusleikkaus vähentää huomattavasti päivittäistä

ruokamäärää, jolloin päivittäinen energiansaanti tulee olemaan alle 1000kcal.Turvataksenne ravintoaineiden saannin, syökää vähintään 6-8 kertaa päivässä.

Neljä ensimmäistä viikkoa syötte pehmeää, sosemaista ruokaa. Kuukauden jälkeen siirrytään normaaliin ruokavalioon. Ruoka pureskellaan kunnoilla ja ateriat saavat kestää mielellään 30 - 40 minuuttia. Valitkaa korkea luokkaista ravintopitoista ruokaa, joka ei sisällä sokeria ja rasvaa. Välttäkää kaloripitoisia juomia. Alkoholijuomat sisältävät erittäin runsaasti energiaa ja etenevät helposti mahassa, joten näitä tulisi välttää. Erikoistilanteissa voi toki nauttia pieniä määriä alkoholia. Alkoholi voi myös alentaa verensokeria ja aiheuttaa tätä kautta huonoa oloa, joten alkoholinnauttimiseen on suhtauduttava erittäin varovasti.

Nauttikaa nesteet ja kiinteät ruuat eri aikaan, sekä välttäkää erityisesti rasvaisia ruokia. Näin vältytte mahan liialliselta täyttymiseltä, joka saattaa aiheuttaa ”dumping” oireita (rytmihäiriöitä, huimausta, matalaa verenpainetta, vatsakipuja tai ripulia).

Mahalaukun ohitusleikkaus aiheuttaa lievän imeytymishäiriön, B12-vitamiinin ja kalsiumin puutetta sekä raudanpuuteanemiaa. Tämän vuoksi joudutte käyttämään päivittäin läpi elämänne monivitamiini -, hivenaine- ja kalsiumvalmistetta. B12-vitamiinin puute korvataan 3 kuukauden välein annettavalla pistoksella lihakseen tai päivittäisellä tablettihoidolla. 

Kun sain nämä ohjeet käsiini niin harkitsin tilannetta uudelleen. Painon pudotus ruokavaliolla oli pidempiaikaista mutta ei veisi mennessään kuitenkaan "normaalia elämää". Saisin jatkossa herkutella ja syödä jouluna ähkyn, kunhan palaisin ruotuun taas arjen alettua. Leikkauksen jälkeen elämä olisi lopunikäisiä lääkärin tarkastuksia, verikokeita, vitamiinien syömisiä ja jatkuvaa ravitsemuksen tarkkailua ja pohtimista. Itseni kohdalla päätin, että se ei olisi sen arvoista vain mukavuuden ja hetkellisen helppouden vuoksi. Joku on varmasti sitä mieltä, että yritin mennä latvasta puuhun ja olin vain mukavuuden haluinen, mikä toki onkin totta. Minä kuitenkin tarvitsin tuollaisen "herätyksen" ja "kylmän kalkkunan" tajutakseni todellisuuden. Ei laihdutusleikkaus väärin ole, en minä sitä tällä yritä sanoa, mutta minun kohdallani se olisi ollut niin väärä vaihtoehto.

Laihdutusleikkaukseen pääsemisen yhtenä ehtona on se että kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat laihtuskeinot on kokeiltu ilman pysyvää tulosta. Yksi keinoista on ns. ENE-dietti eli erittäin niukka energinen ruokavalio missä päivän ateriat korvataan esim. Nutrilett ateriankorvikkeilla ja päivän kokonais energian saanti on noin 800kcal. Ravitsemusterapeutin yllytyksestä suostuin kokeilemaan 4 viikkoa kyseistä diettiä. Sitten tapasin TAYSin painonhallintaan erikoistuneen sisätautilääkärin joka totesi että dietti jakso voisi olla vaikka 10 viikkoa. Siitä se ajatus sitten lähti.